Ähtäri

Menneisyyden jälkiä Ähtärissä voidaan seurata kauas esihistoriaan saakka. Arkeologisia löytöjä on kuitenkin niukasti. On luultavaa, että vesistöreitin varrelle aina sijoittuneessa Ähtärissä monet arkeologiset kohteet odottavat vielä löytäjäänsä.

Ähtäri-nimi on todennäköisesti peräisin kivikauden ja erätalousaikaisen uudisasutuksen väliltä. Tuolloin alueella vaelsi harva saamelaisasutus, jolla onkin selvä vaikutus ähtäriläiseen nimistöön. Suuren järven ja sittemmin koko kunnan nimi ei kuitenkaan liene lappalaisperäinen. Yksimielisyyttä nimen alkuperästä ei ole saavutettu. Varmaa on kuitenkin se, että Ähtäri on alun perin vesistön nimi. Vaihteleva maasto, erämaamaisemat ja pohjoisosan luonnontilaisena säilyneet vesistöt ovat luoneet erinomaiset edellytykset retkeilylle.

Ähtärin eläinpuisto on Suomen vanhin luonnonmukainen eläinpuisto. Puistossa on noin 60 eri eläinlajia, joista tunnetuimpia ovat karhut. Suurin osa eläimistä on havumetsävyöhykkeelle tyypillisiä lajeja. Eläinpuistolla on oma rautatieseisake, jolta on päivittäin kolme taajamajunavuoroa Seinäjoen ja kolme Jyväskylän suuntaan. Samalla matkailualueella sijaitsevat Hotelli Mesikämmen sekä Eläinpuiston leirintäalue.

Muita aktiviteetteja Ähtäristä löytyy golfkentät, luontopolkuja, mönkijä- ja moottorikelkkasafarit sekä Flowpark.