Ellivuoren alue sijaitsee perinteikkäässä Rautaveden kansallismaisemissa, Salonsaari-nimisessä saaressa, Pirkanmaalla.
Täällä näkyy vuosisatojen ihmisten kädenjälki. Jo 1800-luvun lopulla komea järvimaisema houkutteli Helsingistä asti varakkaita kaupunkilaisia rakentamaan Ellivuoren tuntumaan isoja huviloita. 1900-luvun alussa lahjakas taiteilija Emil Danielsson vaikuttui Ellivuoren jylhästä luonnosta ja rakennutti vuonna 1906 Pirunvuoren laelle luonnonkivistä erämaa-ateljeen, Kivilinnan. 151 metrin korkeuteen merenpinnasta kohoavasta Pirunvuoresta tuli taiteilijalle rakas maalauspaikka, jonka maisemat tallentuivat moniin tauluihin.
Vuonna 1964 Ellivuoressa alkoi, Etelä-Suomen ensimmäisenä, laskettelutoiminta ja vuonna 1970 avautui loma- ja konferenssihotelli. Vuoteen 2010 mennessä Ellivuori ja sen ympäristö on kehittynyt voimakkaasti ja suuntautuen vuosi vuodelta enemmän muuhunkin kuin talvimatkailuun. Viimeisen kymmenen vuoden aikana alueelle on rakennettu noin sata uutta mökkiä ja kookas leirintäalue. Ellivuori kehittyy koko ajan, suunnitteilla on lukuisia projekteja ja uusia loma-asuntoja.
Talvisin, laskettelun lisäksi, Ellivuoressa sijaitsee hyvät hiihtomaastot.
Kesäisin alue muuntautuu rantalomailijan tarpeisiin. Hiekkarannan
ja uinnin lisäksi auringonpaistetta saa myös minigolfin, frisbeegolfin ja beach volleyn merkeissä. Alueella sijaitsee myös savusauna.
Lakeside Golf & CountryClub, 36-reikäinen golfkenttä palvelee golfin ystäviä vain 15min ajomatkan päässä Ellivuoresta. Lakeside Golf Academyn talviharjoittelu- ja koulutuskeskus mahdollistaa golfin myös talvisin.
