Eri puolilta Ikaalisten kaupunkia on tehty esinelöytöjä, jotka todistavat alueella olleen asutusta jo kivikaudella. Suurina nälkävuosina 1696–1697 kerrotaan Ikaalisissa kuolleen yli tuhat silloista pitäjän asukasta, ja nälänhädän tuhoisia seurauksia lisäsi vähän myöhemmin puhjennut isoviha. Talven 1714 aikana sekä ruotsalaiset että venäläiset joukot kulkivat Ikaalisten kautta matkallaan Pohjanmaalle. Myös pikkuvihan aikana kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin sotajoukkoja liikkui Ikaalisten seudulla. Näiltä ajoilta on peräisin Suomen suurin rahakätkö, joka löytyi pellosta Vatsiaisten kylästä vuonna 1966. Löytö sisälsi 127 kappaletta ruotsalaisia ”vaskiplootuja” vuosilta 1711–1740, yhteispainoltaan yli 211 kg.
Ikaalisten kaupunki tunnetaan kylpylä- ja harmonikkakaupunkina. Ikaalisten keskustaajama muodostuu kahdesta alueesta; entisestä kirkonkylästä ja kauppalasta. Vanha kauppala on todellinen arkkitehtuurinen helmi; sieltä löytyy vanhojen rakennusten miljöö lehmuspuistoineen ja jalopuubulevardeineen. Kauppalassa ja sen läheisyydessä on vieläkin toiminnassa vanhoja rakennuksia kuten Fredrika Sofian kirkko ja kellotapuli, kotiseutumuseona vanha viljamakasiini, Eräsen kauppatalo, Tuomaritalo, kulkutautisairaala sekä barokkiklassinen Oma-tupa.
Viimeisimpien 30 vuoden aikana Ikaalinen on vähitellen teollistunut ja sen elinkeinorakenne muuttunut palveluvaltaiseksi. Ikaalisten Kylpylä on sekä pohjoismaiden suurin viihdekeskus että kokonaisvaltaisen wellness-ajattelun keskus, jonka monipuolisesta tarjonnasta voi jokainen ammentaa juuri itselleen parhaiten sopivat hyvän olon paketit, hoidot ja aktiviteetit. Ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia löytyy Ikaalisista jokaiseen vuodenaikaan. Hiihtäjien keskuudessa Vatulanharju tunnetaan paikaksi, jossa lunta on varmasti talvisin. Seitsemisen kansallispuisto tarjoaa upeat puitteet vaellukselle. Kulttuuria tarjoaa Koveron kruununmetsätorppa, jossa pääsee tutustumaan 1900-luvun elämänmenoon sekä pihalla käyskenteleviin eläimiin..
