Laukaa

Nurminen-järven rannalla sijaitseva loma-asuntojen ketju, LomaLaukaa, sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella, Laukaan Äijälässä. Ympärivuotiseen liikuntaan sopivia ulkoilureittejä on tässä pitäjässä lukuisia. Kiinteästi Laukaan kesäkauteen kuuluvat tanssilavaillat sekä kesäteatterit. Vauhdin hurmaa voi tuntea koskenlaskun, vaijerili´un, survival-gamesien, kuten laser-striken, rallikyyditysten ja off-roadin merkeissä. Myös jokavuotinen Neste Oil Ralli ajetaan Äijälän mutkaisilla teillä.

Lomalaukaa on omatoimimatkailijan kohde. Ympärillä olevasta luonnosta voi nauttia esimerkiksi vaeltaen, pyöräillen ja veneillen. Hitonhauta ja jääkautinen rotkokanjoni ovat näkemisen arvoisia. Retkeilijän palkitsevat taatusti jyrkät kallion rinteet ja vuoren huipun mahtavat maisemat. Lintuja voi mennä tarkkailemaan lintutorneille. Läheisyydestä löytyy kolme vapaana virtaavaa koskea; Kapeenkoski on yksi suosituimmista koskikalastuskohteista Keski-Suomessa, Kuusaankoski on harvoja lähes luonnontilaisena säilyneitä Keski-Suomen mahtikoskia ja Simunakoski pauhaa Simunan kylässä. Päijänteen Keiteleeseen yhdistää vuonna 1993 valmistunut Keitele-Päijänne kanava. Keiteleen kanava kulkee Laukaan läpi. Päiväristeily Keiteleelle on läpileikkaus Keski-Suomen kauniista maisemista.

LomaLaukaan lähellä sijaitsee liikunta- ja hyvinvointipalveluita tarjoava kylpylähotelli Peurunka. Lisäksi sieltä löytyy kahden järven väliseltä kannakselta haasteellinen ja hyvin hoidettu täysimittainen golfkenttä. Muita käyntikohteita Laukaalla ovat Puustellin työkylä, Ruusulan marja- ja viinitila, Korsumuseo sekä museokylä Kalluntalo, joka kuvaa entisaikojen laukaalaisten, vähävaraisten talonpoikaiselämää.