Rönnäs sijaitsee Porvoossa, lyhyen matkan päässä Helsingistä. Vanhan Rönnäsin kartanon mailla on rauhallinen veneilykohde uimarantoineen ja luontopolkuineen. Niiden varrella voi käydä tutustumassa niin kartanon vanhoihin raunioihin kuin ensimmäisen maailmansodan aikaisiin vallimuureihin.
Muutaman sadan metrin päässä pääsee golfaamaan nykyaikaiseen ja vireään golfkylään Sea Golf Rönnäsiin. Golfin alueelta löytyy myös lounas- ja a la carte-ravintola. Lisäksi Fishing Lord järjestää kalastus- ja virkistysretkiä.Rönnäsin rannan läheisyydestä löytyy merkkejä paikan mielenkiintoisesta historiasta, kaikki lyhyen kävelymatkan päässä.
Rönnäsin nähtävyyksien kävelyreitti Uimarannan takaa aukeaa metsän keskelle nurmettunut pyöreähkö alue. Alue on vanha Rönnäsin kartanon maille rakennettu suola-allas. Rönnäsin kartano tunnettiin ennen 1800-lukua Idlaxin kartanona. Idlaxin historia ulottuu keskiajalle. 1800-luvun alussa Idlaxin kartano siirtyi perinnön kautta Wrede-suvulle. Kartanon isäntä, Carl Henrik Wrede laittoi väkensä kaivamaan ranta-alueelle vesialtaita. Niissä oli tarkoitus kuivattaa suolaa merivedestä, kuten Välimerellä tehtiin. Pernajanlahden veden suolapitoisuus oli kuitenkin niin vähäinen, ettei hanke tuottanut mainittavia tuloksia. Vanhat altaat kuivuivat myöhemmin kirjaimellisesti kokoon.
Autolla Rönnäsiin tullaan Museotien kautta. Sen varrelta löytyy kartanon historiallisia kohteita. Tien varrelta löytyy mm. Vanha kartanon kellari, joka on järeistä luonnonkivistä muurattu, holvikattoinen, aikansa työnäyte ja palvellut kellarina suurta joukkoa kartanon työväkeä. Tien varrelta löytyy myös lampurien laidun. Nämä laidunmaat ovat olleet peltoina ja laidunmaina kartanon monisatavuotisen historian ajan, ja on arvo sinänsä, että perinne elää edelleen. Vanhat laidunmaat ovat kauneudessaan ja luonnon monimuotoisuudessaan pala Suomen katoavaa perinnemaisemaa.
Meren äärellä sijaitseva alue tarjoaa matkailijalle rikkaan historiansa lisäksi myös mahtavat puitteet retkeilijöille ja kalastajille. Kesäisin voi tutustua saaristomuseoon ja kesälauantaisin Härkäpään torilla olevaan kesätori-tapahtumaan. Lintubongareille luonnosta löytyy paljon bongattavaa, merikotkakaan ei ole havinainen näky näillä seuduilla. Mutkaiset tiet tarjoavat vaihtelua polkupyöräajeluille ja metsät tarjoavat hyvät maastot sienestykseen ja marjastukseen. Lisäksi kulttuurin nälkään tarjoaa Loviisan edustalla sijaitseva Svartholmin linnoitus. Rantalomailijalle tutustumisen arvoisia on lukuisat luonnonhiekkarannat n.15min moottorivenematkan päässä
